
Kestävä kaupunkipuutarha
Kuva: Mona Ahtiainen
DiakonKylän puutarha ennen ja jälkeen


Luonnon köyhtymisestä luonnon monipuolistumiseen
Erilaisille pölyttäjille, kuten kimalaisille, kukkakärpäsille ja perhosille on luotu puutarhaan oma perennapenkki, johon on valittu erityisesti pölyttäjien suosimia kukkivia monivuotisia kasveja. Kasvilajit on valittu siten, että kukintaa riittää varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, jolloin pölyttäjille on tarjolla ravintoa läpi kasvukauden. Ensimmäisenä keväällä kukkivat erilaiset sipulikukat, kuten krookukset ja syksyn viimeisimpiä kukkijoita ovat komeamaksaruohot, kaunopunahatut ja sädepäivänhatut. Perennapenkin keskellä on puutarhan rakennusvaiheessa kaadetun puun kanto. Hiljalleen lahoava kanto lisää puutarhan monimuotoisuutta houkutellessaan paikalle erilaisia lahottajia. Lahopuulla elää muun muassa erilaisia kovakuoriaisia, sieniä ja maaperäeliöitä ja lahopuu tarjoaa talvehtimispaikkoja monelle hyönteislajille.
Luonnonmukaisten istutusten ja lahopuun lisäksi Oma maa osuuskunnat -hankkeen osallistujat ovat suunnitelleet ja rakentaneet puutarhaan hyönteishotellin, joka tarjoaa hyönteisille paikkoja levähtää, lisääntyä ja talvehtia. Yksi kotipuutarhoissakin helpoimmista luonnon monimuotoisuutta lisäävistä teoista on muokata ainakin osa nurmikosta niityksi. DiakonKylän puutarhan niityllä viihtyvät erityisesti erilaiset perhoset, kuten kesällä 2026 niityllä tavattu melko harvinainen ja vaarantuneeksi luokiteltu virnasinisiipi.



Puutarha auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen
Ilmastonmuutoksen myötä on odotettavissa runsaampia sadejaksoja ja pidempään kestäviä hellejaksoja. Puut varjostavat puutarhaa ja ympäröiviä taloja, lisäävät tontin viihtyvyyttä ja vähentävät ilman epäpuhtauksien tuomia terveys- ja ympäristöhaittoja. Puut vaimentavat melua, sitovat pölyä ja ilmansaasteita. DiakonKylän puutarhaan on jätetty korkeita mäntyjä varjostamaan läheisiä taloja ja tuomaan suojaa tuulelta kylmempinä vuodenaikoina sekä luumu-, kirsikka- ja päärynäpuita tuottamaan satoa ja monipuolistamaan ympäristöä.
Sateiden lisääntyessä kaupungeissa on otettava hulevedet entistä paremmin huomioon. Hulevesillä tarkoitetaan läpäisemättömiltä pinnoilta, kuten katoilta ja teiltä pintavaluntana valuvia sade- ja sulamisvesiä. DiakonKylän puutarhassa osa hulevedestä hyödynnetään pihan istutusten kasteluun. Katolta valuva sadevesi kerätään talteen kasteluvedeksi sadevesisäiliöihin. Sadevettä hyödyntämällä vähennetään vesijohtoveden käyttöä ja sadevesi myös sopii puutarhan kasveille paremmin, koska sadevesi sisältää yleensä vähemmän liuenneita mineraaleja ja on lämpimämpää kuin kylmä vesijohtovesi.
Puutarhassa on paljon pehmeitä pintoja, jotka imevät sade- ja sulamisvesiä. Käytävien pintamateriaalin tulee esteettömyysvaatimusten vuoksi olla kova ja tasainen. Täysin vettä läpäisemättömän asfaltin sijaan käytävämateriaaliksi valittiin kivituhka, joka on tiivistyessään kova, mutta kuitenkin imee vettä jonkin verran ja tukee siten hulevesien luonnonmukaista hallintaa.


Luonnonmukaiset viljelytavat tukevat kestävää puutarhanhoitoa
DiakonKylän puutarhassa hyödynnetään luonnonmukaisia lannoitteita. Myös tuholaistorjunta tehdään luontoa vaalien. Luonnonmukainen tuholaistorjunta perustuu ennaltaehkäisyyn: Kasvit istutetaan oikeille kasvupaikoille, puutarhaan houkutellaan leppäkerttuja ja muita hyötyeliöitä, käytetään voimakastuoksuisia kumppanikasveja torjumaan tuholaisia, huolehditaan viljelykierrosta ja tarvittaessa torjutaan tuholaisia mekaanisesti käsin keräten tai nokkosvedellä suihkuttaen.
Puutarhassa kompostoidaan kaikki puutarhanhoidosta syntyvä kasviaines, kuten kitketyt rikkaruohot ja sadonkorjuusta jäävät naatit. Kompostoitumisen myötä kasviaines muuttuu ravinteikkaaksi mullaksi, jolloin ravinteet jäävät puutarhan kiertoon.

Puutarha tuottaa hyvää ihmisille
DiakonKylän puutarha on suunniteltu paikaksi, jossa luonto, hyvinvointi ja yhteisöllisyys kohtaavat. Puutarha tarjoaa mahdollisuuden virkistäytyä, rauhoittua ja nauttia luonnosta aivan lähiympäristössä.
Tutkimusten mukaan helposti saavutettava kaupunkiluonto lisää luonnossa liikkumista ja tukee ihmisten hyvinvointia. Puutarhat ja muut viherympäristöt voivat edistää sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä ja tarjota paikan palautumiselle arjen kiireiden keskellä.
Puutarhan suunnittelussa on huomioitu eri-ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten tarpeet. Alueella kasvavat puut tarjoavat varjoa kesähelteillä, ja puutarhaan sijoitetut penkit kutsuvat lepäämään, lukemaan, tapaamaan ystäviä tai vain nauttimaan ympäröivästä luonnosta. Esteettömyys ja turvallisuus ovat olleet keskeisiä lähtökohtia alueen toteutuksessa. Leveät kulkuväylät mahdollistavat vaivattoman liikkumisen ja korotetut kasvulavat helpottavat viljelyä myös henkilöille, joilla on liikkumisrajoitteita tai vaikeuksia kumartua. Niiden ansiosta puutarhanhoito onnistuu myös pyörätuolilla. Myös lapset on huomioitu puutarhan suunnittelussa. Alueella on keinuja, kasvava pajumaja sekä erilaisia mahdollisuuksia leikkiin ja liikkumiseen. Tasapainorata ja eri korkuiset puupölkyt tarjoavat hauskan tavan kehittää tasapainoa, liikkuvuutta ja lihaskuntoa kaikenikäisille.
Puutarhan viihtyisyyttä lisäävät monipuoliset istutukset ja kukkien väriloisto. Kasvien kasvun ja vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen tuo iloa kävijöille. Rauhallista tunnelmaa täydentää alueelle sijoitettu suihkulähde, jonka vesielementti kutsuu pysähtymään hetkeksi.
Lähiluonto on useimmille tärkein ulkoiluympäristö. Sen arvo perustuu helppoon saavutettavuuteen, kauniisiin maisemiin, luonnon rauhaan ja mahdollisuuteen liikkua omassa lähiympäristössä. DiakonKylän puutarha tarjoaa nämä kaikki samassa paikassa – yhteisen, viihtyisän ja hyvinvointia tukevan ympäristön kaikille alueen asukkaille ja vierailijoille.



